Thursday, August 10, 2017

Marin Headlands

Jo tottuneesti suunnattiin viime viikonloppuna meiltä pohjoiseen. Tällä kertaa ei kuitenkaan kävelty koko matkaa Golden Gaten tuolle puolen vaan hypättiin heti ensimmäisenä metroon joka vei San Franciscon Ferry Buildingiin, josta jatkoimme matkaa lautalla. Sausalitoon meiltä menee näillä kulkupeleillä hippasen alle tunti. Säästelimme jalkojamme tällä tavalla suunnittelemalleni reitille Marin Headlandsissä.

Sumuisena lauantai aamuna ensimmäiseen Sausaliton lauttaan
ei ollut ihan kamalaa ruuhkaa.

Meno oli mukavan tasaista tyynellä kelillä.

Sausaliton laiturissa puolen tunnin lauttailun jälkeen.

Tästä se nousu sitten alkoi.

Ja jatkui.

Sumu vaan lisääntyi ylös päin mennessä.

Rappusia riitti edelleen vaellusreitille päästessäkin.

Sumua oli kertynyt puihin niin, että tällä osuudella niskaan
tipahteli mojovia pisaroita.

Sumusta ei voi koskaan ottaa liikaa kuvia!

Bobcat Trailillä ihailtiin laakson päällä kovaa kiitävää sumua.

Reiteillä riitti vastaantulijoita niin toisista kävelijöistä pyöräilijöihin ja hevonenkin nähtiin.

Trailien risteyksessä.
 

Miwok Trailin noustessa yhä vaan ylemmäs, näköalat
peittyivät tyysti sumuun.

Sumusta huolimatta oli ihan järkyttävän kirkasta.


Oikopolku, joka tosin oli merkitty hankkimaani vaelluskarttaan.

Eipä nopeasti voisi uskoa että tämän näköisessä ilmassa
olisi hikisen kosteaa.

Lopulta sukellettiin sumusta taas kukkuloiden itäpuolelle jossa sumu
hälveni ja nautittiin taas auringon paahteesta.

No comments:

Post a Comment