Wednesday, October 12, 2016

Retki Sausalitoon

Muutama viikko sitten päätettiin vihdoin lähteä jorpakon yli pohjoiseen eli Sausalitoon. Mitään ihmeempiä suunnitelmia ei laadittu, vaan ainut ajatus oli mennä tuohon pikkuruiseen rantakylään lautalla ja katsotaan sitten mitä keksitään.


Varustauduttiin matkaan repullisella vaatteita, kun koskaan ei tiedä millaiseksi sää muuttuu.

Satamassa jo lautan kyydissä. Taustalla San Franciscon satamarakennus.

Bay Bridge Oaklandiin,

Angel Island matkan varrella.

Vähän jo hymyilyttää kun pahin merenkäynti alkoi laantumaan. Kummasti hypittiin isoissa aalloissa vaikka reilut 700 henkeä vetävä paatti oli aika isohko.

Sausalito häämöttää jo edessä.

San Franciscon pilvenpiirtäjät näkyy hyvin Sausaliton rantaan.

Sausaliton rantatie ja jyrkät rinteet. 

Hyvin samannäköisiä katuja kuin San Franciscossakin.

Tsunami vyöhykkeellä.
 Aikamme tepasteltiin Sausaliton keskustaa edes takaisin kunnes pysähdyttiin lounaalle ja mietintä tauolle. Heitettiin ilmaan ajatus että käveltäisiin Sausalitosta Golden Gate Bridgen yli kotiin. No, sehän kuulosti just niin meidän jutulta, että ei sitä kauaa tarvinnut miettiä. Nokat kohti etelää.

Maisemat vähän ylempää.

Golden Gaten pohjoispääty.

Mahtavat teräsristikot.

Ihan suoraa reittiä ei sillalle kävellen ole.

Hyvä opastekyltti, ehkä ensi kerralla kävellään Meksikoon asti.

Vihdoin päästiin sillan viereen, mutta kerran se piti vielä alittaa.

Alkuosa sillan kaiteesta on jatkettu verkolla, ettei kukaan heitä mitään alla kulkevien päälle.

Ihan kamalaa ruuhkaa sillalla ei ollut.

Nätti maisema.


Tässä tallennetaan puhelimeen taidetta.


Silta on lähes 5km pitkä ja siltä se kyllä jossain vaiheessa alkoi tuntumaankin.

Lopulta oltiin taas tukevasti San Franciscon puolella.
Presidion asuinalueen talot poikkeaa aika paljon muusta San Franciscon rakennuskannasta.


Kauniit maisemat hautausmaalta.





No comments:

Post a Comment