Tuesday, November 20, 2018

Pahinta savua karkuun

Viime viikonloppuna meidän oli tarkoitus lähteä yhdeksi yöksi Bodega Bayhin moottoripyörällä. Hotelli oli jo varattuna, mutta ilmanlaatu oli sen verran punaisella että nopeiden päätösten myötä otettiinkin naapurin auto vuokralle ja lähdettiin sillä köröttelemään pohjoisen suuntaan. 


Motari 101 San Rafaelin kohdalla oli melkoisen tyhjä,
eikä edessä olevista maisemista juuri saanut nauttia.


Tehtiin pieni mutka aiemmin suunniteltuun matkaan
ja käännyttiin Sonomaan johtavalle tielle.

Tupsahdettiin syksyisten viiniviljelmien keskelle.


Sonoman keskusta oli suht savuton.

Käytiin aamupalalla Sunflower kahvilassa, ulkona ei
juuri kukaan viitsinyt istua.

Siinä hörpitään aamukahvia uutisten kera.

Seuraavaksi matka jatkui Ravenswoodin viinitilalle joka meinasi
palaa viime vuoden maastopaloissa.

Päivän ajopeli.

Mentiin hakemaan kauden viinejä, mutta pitihän
niitä maistella siinä samalla!

Aina niin nätit maisemat.

Symppis tie Sonomasta kohti rannikkoa.

Savu sankkeni yllättäen.

Tässä kohtaa mietin että pitäiskö tuolla edessä näkyä meri.

Hotellin parvekkeella. Taustalla oli hieno merenlahtimaisema...

Korppikotkat istuskeli langalla kuin mitkäkin pikku tiput.

Pienen kävelymatkan päässä hotellilta oli tälläinen karkkikauppa!



Olihan ne maisemat aika kuvauksellisia savun peitossakin.

The Tides ravintolan terassilla istuttiin hetki.
Muutama hyljekin kävi moikkaamassa.

Tältä näytti aurinko kello neljä iltapäivällä.
Välillä kun savu vähän hälveni se jopa lämmitti.


Lopulta päädyttiin syömään hotellin viereiseen Lucas Wharf ravintolaan.

Jaska Jokunen tervehti ovella!

Auringonlasku.

Seuraavana aamuna ei ollut savusta juuri tietoakaa ja näin kaunis
maiseman tervehti meitä hotellin parvekkeelta.

Uskaltauduttiin pienelle kävelylle Bodega Bayn edustalla olevalle niemelle.

Hienot oli maisemat mantereelle päin.

Merileijonista lähti kova ääni läheisellä pienellä saarella.

Sielä niitä jossain oli äänestä päätellen.

Matka jatkuu.



Sisämaahan päin vähänkään mennessä tuli sankempi savu vastaan.

Löydettiin toinen kävelypolku.

Toi tossa edessä on simpukka.

Koko ranta oli simpukoita täynnä.

Nättiä!


Ajettiin Nicasion kautta kotiin rantatien sijaan.

Kuski.

Täälläkin oli jotain haikkauspaikkoja, ens kerralla sitten!

Tästä kohtaa Golden Gate Bridgeä näkyy yleensä kaupunki
tuolla vasemmalla. Ei näkynyt muuta kuin savua.

Joka vuotiset maastopalot

Mitä tästä tilanteesta nyt enää voi oikein sanoa. 
Katselin kuvia ja videoita viime viikolla Paradisen kylästä ja sen lähettyviltä. Siitä kaaoksesta kun ihmiset ovat yrittäneet paeta valtavaa tulimerta, joka kulkee nopeammin eteenpäin kuin autojono edessä. Itkin sitä miten ajattelevaisia ihmiset olivat olleet kaiken sen kaaoksen keskellä päästäessään eläimet ulos kodeistaan, aitauksistaan ja karsinoistaan, antaakseen niille edes jonkinlaisen mahdollisuuden selvitä.
Näin kuvia ja videoita jotka eivät tule unohtumaan kovin helpolla. Mutta olen nähnyt niitä jo joka vuosi täällä asuessa. Joka vuosi palot ovat toistaan pahempia, eikä enää oikein meinaa löytyä sanoja kertomaan koko tilanteen kauheudesta.
Tuntuu typerälle itse valittaa savusta, joka on kiusannut tämän reilun viikon ajan koko Bay Areaa, kun meillä ei muuten ole mitään hätää täällä. Ilmanlaatu kuitenkin kävi muutamina päivinä uutistoimistoiden mukaan maailman huonoimpana, mikä on kai jonkinlainen saavutus. Olen onnellisessa asemassa kun voin valita menenkö ulos ja olenkin pysytellyt sisätiloissa niin paljon kuin mahdollista. Kurkkua korpeaa silti vaikka olisikin ollut vain kotona suht puhtaassa ilmassa.

Toivotaan että ennusteen sateista tälle viikolle toteutuvat!

Normaali ilma vs. savuinen ilma

Friday, November 2, 2018

Halloween kuvia


Kotona ripustelin taas lepakot seinille että päästiin halloweenin tunnelmaan.

Kissat oli erityisen kiinnostuneita ilmavirran heiluttelemista koristeista.

Naapurin koristeita.

Itse halloween päivää edeltävänä viikonloppuna
kaverit järjesti halloween bileet.
Ihan normaalisti oltiin tässä matkustamassa East Bayhin.

Bileiden sankari.

Disco luuranko.

Halloween päivän meikit.

Hienot silmät naapurin vintillä.

Kurpitsoja päivän teemaan sopivina.