Kylmästä lämpimään

En edes muista kenen biisissä lauletaan matkaamisesta kylmästä lämpimään, mutta jostain tuo tupsahti mieleen ja tavallaan sopi otsikoksi. Vaikkakin San Franciscossa oli yli +20C astetta kun suunnattiin kaksi viikkoa sitten Floridaan, oli määränpäässä silti vielä kymmenen astetta lämpimämpää!

Suomesta risteilylle matkannut kaverimme sai meidät houkuteltua minilomalle Miamiin. Vaikka reissu kesti vain neljä yötä, ehdittiin siinä ajassa kuitenkin tekemään automatka myös Floridan eteläisimpään kärkeen Key Westiin. Ensimmäinen reissu Floridaan, eikä toivottavasti jää viimeiseksi!

Pomppuisen laskun jälkeen oltiin vihdoin Miamissa ja ilma oli mukavan kuuman kostea.

Ja päästiin ihailemaan ensimmäistä Floridan auringonlaskuamme hotellimme katolta.

Ensimmäinen ilta ja yö vietettiin Little Havannassa, Miamin kuubalaisella alueella.

Seuraavana aamuna napattiin auto alle ja lähdettiin köröttelemään Key Westiä kohti.
Tältä se maisema suurimmaksi osaksi näytti koko matkan.

Välillä piti pysähtyä ihmettelemään turkoosia vettä.

Me varattiin autovuokraamosta Jeep, mutta syystä tai toisesta sitä ei sitten ollutkaan. Saatiin puoleen hintaan Chevrolet Camaro. Urheiluautot ei ole ehkä oikein meidän juttu, mutta olihan se nyt kiva välillä taittaa matkaa katto auki!

Kymmenen kerrosta aurinkorasvaa naamassa.

Lämmintä ja mukavaa!

Matkan varrella käytiin katsomassa mini peuroja jotka asuu vain Keyseillä.

Ja sitten tuli vettä.

Muutaman tunnin matkaamisen jälkeen päästiin Key Westin hotellille. Ei huonommat maisemat oman huoneen terassilta.

Key Westin katukuvaa.

Museo matkalla rantaan.

Taas auringonlaskua ihmettelemässä.

Menee kyllä auringonlaskujen top 10 listalle.

Tätä showta olisi voinut katsella monenakin iltana peräkkäin.

Seuraava aamu alkoi altaalta aamupalan merkeissä.

Kunnes taas pistettiin katto alas ja lähdettiin suuntaamaan takaisin Miamiin.

Matkalla pysähdyttiin brunssille tälläisiin maisemiin.

Turkoosi vesi jaksoi taas ihmetyttää.

Matkaseurue ottaa rennosti.

Miami Beachin hotellilta näkyi merelle.

Miami Beachin Espanola Wayllä.

Illallistunnelmissa.

Seuraavana päivänä matkaseurueemme toinen puolisko jatkoi matkaansa ja
me suuntasimme Evergladesin luonnonpuistoon.

Hyppäsimme botskiin ja lähdimme ihmettelemään alligaattoreita. Ensimmäinen löytyi heti laiturin päästä.

Eturivin paikoilta oli mahtavat maisemat.

Botskin kuski taustalla.

Siellä niitä näkyi kasvillisuuden seassa.
Tumma viiru tuossa etuplexin ylänurkan kohdalla on alligaattori.

Eikä turistit näyttäneet paljoa häiritsevän.

 

Gaattoreita aitauksessa.

Everglades Safari Parkin show oli omaan makuun sopiva.
Ötökäitä vaan ruokittiin, eikä kiusattu sen enempää. Paikka olikin yksi luonnonpuiston suosittelemista.

Pikku gaattoria sai tosin pitää sylissä.

Enpä ollut tullut ajatelleeksi kuinka viileältä tälläinen kaveri tuntuu.

Päivän retken jälkeen piti vielä käydä rannalla, Miami Beachillä kerta kun oltiin.

Jonkin verran oli auringonpalvojia paikalla.

Vedenlämpötilan testausta.

Miami Beach.

Lisää biitsiä.

Miami Beachin arkkitehtuuria.

Miami Beachin arkkitehtuuria.

Viimeinen aamupulikointi starttaamassa hotellin altaalla.

Ennen lentokentälle suuntaamista käytiin ihmettelemässä Wynwoodissa katutaidetta.

Mahtava reissu. Ensi kerralla voisi viihtyä pidempäänkin!

Marin Headlandsissä

Jokunen tovi ollaan odoteltu sopivaa lauantaita, että olisi kalenterissa sopiva aukko ja ilma lämpimähkön selkeä. Viime viikonloppuna sellainen vihdoin löytyi ja sonnustauduttiin koko päivän kestävään kävelyyn North Bayn puolella.

Tällä kertaa ei jaksettu lähteä lautalla Sausalitoon sekoilemaan, vaan otettiin Uber alle ja suunnattiin Tennessee Valleyn vaellusreitin päähän. Tämä oli monesta syystä paras idea, myöskin siksi että kello 11 lauantaina kyseinen parkkipaikka oli tupaten täyttä.

Tästä se lähti.

Täydestä parkkipaikasta huolimatta muita kävelijöitä ei ollut ruuhkaksi asti.

Tässä se nimensä mukainen laakso näkyy selkeästi, ensimmäinen
etappi häämöttää jo edessä.

Tennessee Valley Beach

Tennessee Valley Beach toiseen suuntaan.

Tennessee Valleystä lähdettiin kipuamaan korkeammalle, tiukan
nousun aikana ei tullut otettua yhtäkään kuvaa mutta ylhäällä näytti tältä.

Maisemat etelään päin näytti ehkä vielä vähän paremmilta.

Reippailija naama punaisena.

Toinen reipas käppäilijä.

Seuraava etappi näkyikin nopeasti alempana.
Tämä on Rodeo Beach.

Polut kulki välillä vähän turhankin lähellä pystysuoraa pudotusta alas.

Ranta tuli koko ajan lähemmäksi.

Vihdoin rannan upottavassa hiekassa.
Ei auttanut vaikka kuinka käveli vedenrajassa.

Rodeo Beach ja Rodeo Lagoon etelän puoleisesta rinteestä.

Ja taas alettiin kipuamaan ylemmäs.
Tässä näkee hyvin millaista maastoa Marin Headlands suurimmaksi osaksi on.

Matkanjohtaja pyyhältää edellä, perässä tulijana on helppo napsia kuvia.

Rodeo Valley.

Yht´äkkiä huomasin halon taivaalla napsiessani kuvia.

Lopulta päästiin viimeisen kukkulan huipulle.
Tutumman näköiset maisemat itään päin.
Edustalla Angel Island ja kauempana mantereella East Bay.

Jonkun verran oli kuitenkin vielä matkaa sillalle.

Siellä se San Francisco ja Golden Gate Bridge häämöttää.

Lenkille tuli ajallisesti mittaa 5,5 tuntia.

Meille tyypilliseen tapaan reissun aikana ei pysähdytty kuin vetämään henkeä välillä tiukoissa ylämäissä ja ottamaan muutama kuva. Eväätkin söin vauhdissa! Aika haipakkaa siis mentiin.

Mykistävän hienot maisemat ja ilma oli mitä parhain. Tosin sumuisellakin säällä Marin Headlands on hyvin jännittävä paikka, kuten huomattiin edellisellä kerralla. 

Jalat alko olemaan sen verran käytetyn oloiset alas päästyä että tilattiin lopulta Uber Golden Gate Bridgen parkkipaikalle. Vaikka kyllä mietittiin josko jaksettaisiin vielä kävellä sillan yli, mutta ehkäpä tuo 22 kilometriä oli jo ihan tarpeeksi yhdelle päivälle!