Sunday, December 31, 2017

Vuosi 2017

Tämä vuosi on ollut kaikista amerikkalaisin. Tarkoittaen sillä sitä että poistuimme tämän vuoden aikana Jenkeistä vain kahdesti. Ollaan käyty Suomessa kerran ja Puolassa viettämässä kavereiden häitä viikon verran. Ja tämä on asia joka ehkä jää kaihertamaan eniten tästä vuodesta.
Tarkoitus toki oli tehdä ainakin kaksi reissua kotimaan kamaralle, mutta green card -prosessi sekoitti kaikki suunnitelmat. Sitäkin enemmän ollaan siis kulutettu Kalifornian teitä roadtrippien merkeissä (ja se yksi kerta  muistutti miten kaikki voi muuttua sekunneissa). Ja toki ollaan kävelty lähimaastoja ristiin rastiin. Eikä voi unohtaa ihan vaan kotona nautittuja rentoutumis hetkiä kissojen kera.

Uusi elämä Amerikassa on tänä vuonna alkanut tuntumaan yhä tutummalle, mutta silti edelleen sitä tulee päiviä kun ihmettelee että asutaanko me ihan oikeasti täällä!


Kuvia vuoden 2017 varrelta.


En malta odottaa mitä kaikkea jännää ensi vuosi tuo tullessaan!


Saturday, December 30, 2017

Viinit veivät Sonomaan

Syksyllä tulimme liittyneeksi viini clubiin (voi kuinka Kalifornialaista). Ja jo muutama kuukausi sitten saimme viestin että meille olisi ensimmäinen erä viinejä odottelemassa viinitilalla, mutta emme kuitenkaan heti päässeet niitä hakemaan. Ja sitten vielä tuli ne viinilaaksojen tulipalot. Meidän tila kuitenkin säästyi täpärästi paloilta ja viinit odottelivat meitä siellä edelleen. Mikäpä siis sen mukavampaa kuin käyttää muutama päivä joululomasta viinimatkailuun!

Koska arvelimme ettemme saa tuliaisia mahdutettua moottoripyörän
kyytiin, vuokrattiin auto Getaroundilta. Nopeaa ja näppärää. 

Golden Gate Bridge. Tähän näkymään ei sitten kyllästy millään.

Sonoma Valleyn pikkutiellä.

Ensimmäinen stoppi tehtiin Homewoodille.
He eivät myy viinejään muualla kuin viinitilallaan.

Nätit viinimaisemat.

Sonoma oli vielä ihan täysin joulukoristeissa.

Me yövytään aina Sonoma Hotellissa. Pieni ja kotoinen paikka.

Jätettiin auto keskustaan hotellille ja lähdettiin kävellen
seuraavaan kohteeseen.

Varmuuden vuoksi oli lämmin kaulahuivikin mukana,
mutta toppaliivikin oli ihan liikaa. Todella lämmin päivä siis.

Ravenwoodin viinitila on muutaman kilometrin päässä
Sonoman keskustasta.

Takana näkyvät kukkulat olivat vielä osittain ruskeita syksyn metsäpaloista.

Torstai päivä on hyvä aika lähteä maistelemaan viinejä. Ei ollut ruuhkaa!

Zinfandelista on tullut uusi suosikki.

Myöhemmin päivällä vielä käväistiin maistelemassa valkoviinejä
Sonomona keskustassa.

Jotkut osaavat palmujen koristelun.

Sonoman keskusaukion tönö.

Testattiin ensimmäistä kertaa hotellimme alakerrasta löytyvä
The girl & the fig -ravintola. Hyvin tarkeni ulkopöydässä.

Seuraavana päivänä oli taas jätettävä Sonoma ja suunnattava kohti kotia.

Golden Gate Bridge kotiin päin.

Monday, December 25, 2017

Joulu

Täällä sitä vietetään nyt jo toista kertaa Joulua San Franciscossa. Ja taas ihan vaan kahdestaan kissojen kera.
Tässä pieni kurkistus meidän joulun aikaan.

Meillekin eksyi täällä suuressa suosiossa oleva Elf on the self- tonttu.

Sampsa ilahdutti työmatkalaisia pukeutumalla viimeisenä päivänä ennen joulua näin ajankohtaisesti!
 
Suomalaisia joulukoristeita.

Hyödynnettiin kylän tyhjenemistä menemällä ensimmäistä kertaa meidän asuinalueen suosituimpaan sushi- ravintolaan. Ja silti saatiin jonottaa hetki istumapaikkaa. Mutta jokaisen minuutin arvoista!

Noe Valleyn pääkadulla osataan panostaa jouluvaloihin.

Aaton aattona käytiin nauttimassa Ranskalaisista herkuista.

Noe Valleyn kyläaukiokin oli saanut kuusen ja valot.

Käytiin aattona taas tarkastamassa naapurustosta löytyvän Tom&Jerry -talon koristeet.

Hieman pilvistä mutta +15C lämmintä.

Naapurin uudet joulupallot.

Tänä vuonna kokeiltiin tehdä korvapuusteja!

Minikuusi ja lahjat odottamaas aattoiltaa.

Meidän perheen kokki loihti taas mahtavat laatikot meidän joulupöytään!

Hyvää Joulua!






Friday, December 8, 2017

Suomi 100

Kovin paljon ei ole koskaan tullut itsenäisyyspäivää juhlittua, mutta koskapa tällä kertaa oli vielä hieman erityisempi juhlapäivä kyseessä päätettiin juhlistaa Suomea muutaman kaverin kanssa jo edeltävänä viikonloppuna. Käytiinpä vielä kuudentena päivänä ihmettelemässä San Franciscon kaupungintaloa Suomen väreissä.

Viikonlopun bileisiin piti toki askarrella asiaan kuuluvat koristeet valoihin.

Joulukuusikin sai väliaikaisesti lippunauhat.

Kaupungintalolla liehui Suomen lippu.

Olihan se aika hienoa nähdä oman kotimaan värit
San Franciscon kaupungintalossa.

Paikalla oli kourallinen muitakin Suomalaisia ottamassa valokuvia.