Kaikesta huolimatta ollaan kuitenkin yritetty keskittyä iloisempiin asioihin ja iloittu elämän pienistä hauskuuksista.
Käytiin illastamassa läheisessä leffateatterissa Star Warsia katsellessa. |
Elokuvateatterin kyltistä voi muistuttaa itseään missä kaupunginosassa sitä asuikaan, jos on päässyt unohtumaan. |
Tammikuussa on satanut ennätys paljon. Tosin naapuri osasi kertoa että sää on palannut nyt samanlaiseksi kuin se oli joskus ennen, niinä hyvinä aikoina. |
Kissatkin voi edelleen oikein hyvin. Vuosittaisessa eläinlääkärissäkin näin todettiin. |
San Franciscon korkeimmasta kohdasta löytyi kohtuullisen iso risti. |
Korkeimmalta kohdalta näkyi myös hyvin pitkälle. |
Keskustan tornitalot näytti aika pieniltä Mt. Davidsonilta katsottuna. |
Vuoden ekat terassikelitkin tuli testattua. |
Ollaan käyty harjottelemassa moottoripyöräkorttia varten koealueella. |
Talvimyrskyt nostivat merenpintaa ja toivat rannoille huikeita aaltoja. Kyseinen komistus Pacificassa. |
Kahvila huikealla paikalla. |
Kaikista varoituksista huolimatta Pacifican aaltoihin uskaltautui muutama surffari. |
Taas lähdössä moskariretkelle. Eikä tarvitse lämpökerrastoa vaatteiden alle! |
Pilvinen sää saa auringonnousut näyttämään vieläkin mahtavammilta. |
Suomivieraan kanssa keskustan huipulla katselemassa lähestyvää myrskyä. |
Eräänä aamuna heräsin raekuuroon. Huonosti näkyy mutta siellä niitä on tie täynnä. |
Seuraavana päivänä oli suorastaan t-paitakelit. |
Sampsa kävi pikaisella drinkkikurssilla ja loihti kotonakin muutamat uudet juomat! |
Naapuruston maisemat näyttää tänäkin vuonna ihan kivalta. |
San Franciscon läntisellä puolella kukkulan huipulla. |
Kaupungista löytyi vielä paikka jossa ei oltu seikkailtu aiemmin. |
Tutumpia maisemia Twin Peaksin reunalta. |
Eucalyptus metsät jaksaa ihastuttaa edelleen. Tämän metsän nimi on Interior Greenbelt. |
Yksi San Franciscon turistinähtävyyksistä. |
Taas oltiin kukkulalla, tällä kertaa Grandview Parkissa. |
Viimeinen testiajo ennen virallista käsittelykoetta, joka muuten meni heittämällä läpi! |
Half Moon Bayssä näytti tältä ja oli super tuulista. |
Käytiin motoristien suosimalla reitillä ajelulla. |
Joskus ei kuvat onnistu ihan niin kuin olisi voinut toivoa, mutta moottoripyörän selässä huolet unohtuu ja maisemat on aina vaan upeampia! |