Sunday, December 25, 2016

Joulu


Ensimmäinen Joulu San Franciscossa oli täynnä rentoutumista ja herkuttelua. Ensimmäinen Joulu ihan vaan kahdestaan kisujen kera.


Hyvää Joulua

Sampsa kokkaili bataatti- ja perunalaatikot sekä kinkun.

Lahjat kuusen alla.

Vihdoin niitä saa avata!

Jouluaattoillan herkut

Tähän tarvii hieman mielikuvitusta jos haluaa varpaiden lämpiävän.

Friday, December 23, 2016

Jouluun valmistautumista

Hyvin pian kiitospäivän jälkeen meilläkin alettiin vaihtamaan koristeita jouluisempiin. Koska jostain kumman syystä tänne muuton jälkeen olen innostunut taas askartelemaan, niin päätinpä tarttua saksiin joulukoristeidenkin kanssa.
Sain aikaiseksi nipun paperista leikeltyjä lumihiutaleita, joita on ripoteltu niin ulko-oven ikkunaan kuin pöydillekin. Kissat tosin tykkäsivät erityisen paljon pöydillä lepäilevistä hiutaleista ja muutamasta tulikin aikamoista silppua pitkin lattioita.

Paperisia tähtiä askartelin jo viime vuonna ja rutiinilla taittelin nyt muutaman sellaisenkin koristamaan kodin seiniä.

Toki haettiin viime viikonloppuna myös kuusi. Monena vuotena meillä on ollut minikuusi ja tästä perinteestä pidettiin nyt täälläkin kiinni. 13 dollarilla irtosi kukkakaupasta reilun 30 senttinen neulasten varistelija.
Pitihän siihen sitten saada myös minipallot ja minivalot!
Heräteostona mukaan lähti myös lasisia jääpuikkoja, joista toki heti ensimmäisiä ripustaessani sain muutaman pirstaloitumaan lattialle. Painava koriste tarvinnee paksumman narun... Nyt ne on jesarilla kiinni ikkunoissa, eipähän tipu!

Patterikäyttöisiä tuikkuja tuli hankittua melkeinpä ensimmäisten ostosten joukossa tänne muutettua ja nyt ne ovat päässeet runsaaseen käyttöön. Varsin kätevät ja eipähän tarvitse kissojen kanssa koko ajan hermoilla!

Vielä tänään viimeiset ruokaostokset ja sitten otetaan pitkä viikonloppu rennosti joulun merkeissä!


Pitihän sitä toki hankkia joulusukkakin!


Muutama koriste löysi tiensä Suomesta Amerikkaan.



Friday, December 16, 2016

Pikamatka Suomeen

Alle viikon reissu melkein 9000 kilometrin päähän on aina aika raskasta, mutta kun tietää vastassa olevan kasan kavereita joita ei taas hetkeen ole nähnyt, tuntuu matka paljon siedettävämmältä.
Vaikka Suomessa ehdimme olemaan vain viisi kokonaista päivää, kummasti siinä ehti tekemään ne asiat mitä oli ajateltukin. Muun muassa käymään pikkujouluissa joiden ympärille tämä matka oikeastaan rakennettiin :)

Espan jouluvaloja.

Aleksanterinkatu varhain aamulla.

Tuomiokirkko joulukuusen kera.

Senaatintorin joulumarkkinat.

Kauppatori hyisessä lumettomassa säässä.

Mäntsälän tienoilla oli vähän lunta.

Jäinen hiekkatie.

Pakkanen pisti hymyilemään.

Lentokoneen valot saa San Franciscoon tulon tuntumaan vielä vähän kotoisemmalle.

Wednesday, November 30, 2016

Vieraita Suomesta

Mikäs sen mukavampaa kuin saada niitä ihmisiä kylään tänne San Franciscoon joita Suomesta eniten kaipaa. Ollaan saatu kierrellä nähtävyyksiä ja leikkiä turistia niin sukulaisten kuin kavereidenkin kera. 

Sampsan vanhempien kanssa viinimatkailemassa Sonomassa.

Sukulaisten kierrätys parhaimmilla näköalapaikoilla.
Kuvassa Bernal Heightsin maisemat.

Kaverin synttäripäivän viettoa Napassa Ja Sonomassa.

Ollaan saatu kokea ekaa kertaa myös Bay Bridgen ruuhka.

Marin Headlands.
Kauneimpia auringonlaskuja hetkeen.

Baker Beach  suomipoppoolla.


Saatiinpa kokonainen bändillinenkin kavereita kaupunkiin ja meno oli taas kuin Suomessa konsanaan.

Keikkapaikalla.

Kaverit lavalla.
Vielä uudeksi vuodeksi on luvassa lisää suomivieraita ja saadaan vaihdettua vuosi tuttujen naamojen parissa!






Sunday, November 27, 2016

Kiitospäivä

Hassunkuriset halloween kurpitsat vaihtuivat normaaleihin kurpitsoihin, talojen kaiteisiin kieriteltiin ruskan väriloistoisia lehtiä ja ilmestyipä oviin ja ikkunoihin kalkkuna aiheisiakin koristeita. Näin oli Halloween taakse jäänyttä elämää ja valmistauduttiin hartaudella ottamaan vastaan kiitospäivän notkuvat pöydät. 

Näpertelin paperista meillekin syyslehdet ulko-oveen.


Me saimme kutsun kaverimme äidin talolle East Bayn puolelle kiitospäivän illalliselle, jonne kokoontui sekalainen sakki sukulaisia ja kavereita. Jokainen toi mukanaan jotakin syötävää ja juotavaa, ja sittenhän sitä piisasikin kun pöydän ääreen saatiin kasattua huimat 16 henkeä.
Suurin osa paikalla olijoista oli meille uusia tuttavuuksia ja ilta olikin täynnä jutustelua hyvän ruoan äärellä. Tylsää hetkeä ei tullut ja siitä todisteena illan aikana otetut 0 valokuvaa. 

Tuntui kyllä tosiaan siltä että kiitospäivä amerikkalaisille on samantapainen ähkyksi hyvästä ruoasta itsensä syömisen juhlapäivä kuin suomessa jouluaatto. Ja vaikka määrällisesti tuli syötyä kohtuudella, tykkäsi maha kuitenkin hieman kyttyrää voilla, suolalla ja sokerilla runsaalla kädellä höystetyistä herkuista. Mutta kyllähän sitä nyt kerran vuodessa voi herkutella oikein olan takaa!


Tuesday, November 1, 2016

Halloween

Halloween sattui tänä vuonna maanantaille, mutta vaikka reissusta palattiin myöhään sunnuntai-iltana ja Sampsa lähti hyvin varhain tiistaina työmatkalle, ehdittiin kuitenkin viettämään ensimmäinen Halloween tässä maassa ja kaupungissa.

Sisällä oleva luuranko liikkui ja pyöritteli ruoria!

Hämähäkin seittejä ja luurankoja alkoi näkymään talojen pihoilla jo kuukausi sitten, jolloin päätin myös itse tarttua saksiin ja aloin askartelemaan omia koristeita. Ei mitään isoa, mutta kuitenkin jotain että ollaan hengessä mukana!

Neulelangasta ja teipistä syntyi tälläiset.

Viikatemies ja lepakot kissoilta piilossa makuuhuoneen sälekaihtimien takana.

Lepakot keittiössä.
Lepakoita oli lopulta leikattuna niin paljon, että niitä riitti myös etuoven ikkunaan.

Tällä kertaa ei panostettu asuihin juurikaan, vaan pistettiin päälle mitä kaapista sattui olemaan.





Alkuillasta kun kadut alkoivat täyttymään karkin himoisista lapsista, alkoi myös näkymään mitä nerokkaimpia asuja. Meidän 1,5 kilon karkki -aarrearkku kesti puolisen tuntia ja pohja jo häämötti. Ensi vuonna varustaudutaan vielä paremmin!

Päivystettiin oman talon edessä niin kauan kuin karkkia riitti.

Naapurilta sai karkkia portaisiin viritettyä ränniä pitkin.

Useampi oli viritellyt autotallinsa Halloween tunnelmaan. 


Meidän katu oli suljettu liikenteeltä viiden korttelin matkalta ja hulina oli sen mukaista. Joka vuosi erään talon terassilla myös vierailee DJ, joka tänäkin vuonna viihdytti juhlijoita. Mikäpä sen mukavampi tapa päättää ilta kuin tanssia illan viimeiset hetket keskellä kotikatua!


DJ terassi










Sunday, October 30, 2016

Pitkä viikonloppu Detroitissa

Useammin kuin kerran meiltä kysyttiin kun kerroimme että olimme matkustamassa Detroitiin, että miksi ihmeessä. Meillä oli erittäin hyvä syy matkata tuohon ilmeisen vieroksuttuun matkakohteeseen, nimittäin kaveripariskunnan hääjuhlat.

Nelisen tuntia kestäneen lennon jälkeen piti suunnata ensimmäisenä autovuokraamolle. Ja koska ilta oli kääntymässä jo yön puoleen, hyvin amerikkalaisesti käytiin autokaistaa pitkin hakemassa iltapala Burger Kingistä!

Ilman autoa ei päässyt mihinkään.

Itse hääjuhlan lisäksi pääsimme mukaan ottamaan valokuvia mitä mahtavimmissa Detroitin maisemissa. Ajelimme hääseurueen kanssa pitkiä välimatkoja valtavia moottoriteitä pitkin, kävimme niin lähellä Kanadan rajaa kuin vain pääsimme ja illan hämärtyessä ajelimme maineeltaan pahimpien seutujen halki juhlapaikalle.

Belle Isle keskellä Detroit -jokea.
Taustalla Detroit.

Poseerausta Belle Islellä.
Seinämaalauksia oli enemmän kuin puhelimen muistiin olisi mahtunut.







Suurin osa Eastern Market -alueen rakennuksista oli tyhjillään ja ränsistyneitä.




Suurin osa viikonlopusta meni keskustan ulkopuolella, saimme osallistua morsiamen äidin kotona kiitospäivän ruokailuun (kiitospäivää juhlittiin jo nyt kun kaikki olivat samaan aikaan kaupungissa). Oli kalkkunaa lisukkeineen ja jälkiruoaksi tietysti kurpitsapiirakkaa!

Perinteikkäällä omakotitalo -alueella.

Juuri uunista tullut täytetty kalkkuna. 

Yhden illan ehdimme viettää myös Detroitin keskustassa illastaen ja kierrellen katuja Halloween -humussa.

Joku General Motorsin rakennus.

Detroit -joki. Toisella puolella Kanada.




Detroit on todellakin vierailemisen arvoinen kaupunki, aivan omanlaisensa paikka.